Porin Navigaatioseura r.y.

Nuorisotoiminta

Porin Navigaatioseura ry:n nuorisotoimikunta perustettiin helmikuussa 1998. Perustajajäseninä Pilvi Paananen, Elina Wallin, Lasse Haasjoki, Juhani Wallin ja Kari Lipasti. Puheenjohtajaksi valittiin Elina Wallin.
Nykyisistä toimikunnan jäsenistä voit lukea paremmin kohdasta yhteystiedot/toimihenkilöt ja voit halutessasi lähettää heille sähköpostia tai ottaa muuten yhteyttä.

Toimikunta perustettiin ensisijaisesti kasvattamaan seuran jäsenistön jälkikasvusta innokasta, uutta veneilykansaa. Tuloksia ei näy vielä vaan ehkäpä joskus viiden vuoden kuluttua, kun ensimmäisille leireille osallistuneet nuoret kasvavat nuoriksi aikuisiksi ja valitsevat itse omat pysyväisluotoiset harrastuksensa. Vaikka selvä päämäärämme ei olekaan saada seuraan lisää jäseniä, toki toivomme, että edes muutama innostuisi kartuttamaan laivuritaitojaan kursseille asti.

Ainakin voimme olla varmoja siitä, että saamme luotua varmuutta nuorille kulkea ja luottaa omaan vesilläliikkumiseensa. Luottaminen, meidän tapauksessamme mereen, ei ole aivan yksiselitteistä eikä päivänselvää.

Siihen pitää oppia.


Sivun alkuun | Powered by CMSimple_XH | Template by w.scharff | Accompanying Template Tutorial | Kirjaannu